rautias tilastohevosruuna, 184cm syntynyt 07.08.2020 15-vuotias koulutustasolla helppo A, 80cm, harrasteluokka rekisteröity numerolla VH20-102-0034 kasvattanut Tuire VRL-00345, Iso-Britannia omistaa Simmu, VRL-15009 |
"Mieti kun Reppulista ja tämmösestä jättiläisestä tulis parhaat kamut!" ja niinhän niistä tuli. Meidän shetlanninponista ja häntä 83cm isommasta Möröstä. Tuo hellyyttävä pari leikkii hippaa tarhassa ja Reppuli pitää huolen, että kukaan ei syö ison raasun heiniä. Mörkö tuli meille pääasiassa Simmun poikaystävän ratsuksi. Eihän sille voinut mitään ponia ostaa. Edellisessä kodissa Mörkö oli synttärilahja omistajan miehelle ja saman perintötittelin kanssa ruuna ostettiin myös meille. Näiden muiden kisaratsujen joukossa saattaa isojalkainen kaveri hieman kalveta, mutta kun pääsee ratsastamaan tällä yritteliäällä ja kaikille niin kiltillä herralla, voi sanoa että tätikuljettimena tämä vie voiton kaikista mennen tullen. Niin ja hei tällä voi ajakkin! Nään jo joulukulkueen kun pimeessä mennään lyhdyt kädessä rekiajelulle, Mörkö ja Teppo vetohevosina!
Suuri jättiläinen
Mörkö tulee, pois alta! Ei hätää, Mörkö on oikeasti maailman kiltein jättiläinen, ja yli 700-kiloinen koiranpentu. Vähän kuin tanskandoggi,
mutta sillä voi ratsastaa. Mua vähän jännitti ostaa Samille niin nuori hevonen, mutta ruunanrupsukka osoittautui jo lapsena oikein fiksuksi ja
selväpäiseksi hevoseksi, jonka saattoi hyvillä mielin luovuttaa kolmekymppisen Samin käsiin. Aina sitä ei ota oikein selvää, että tietääkö Mörkö
edes miten iso se on ja miten helposti se voittaisi ihmisen voimakilpailussa, koska sillä ei ole koskaan käynyt mielessäkään ruveta hankalaksi.
Liekö sitten aikainen ruunaus tehnyt tehtävänsä jättiläisen kesyttämisessä, koska Mörön sydän on oikeasti kultaa ja se tulee tasan kaikkien kanssa
toimeen. Jos meillä joskus on muksu, niin se menee kyllä samantien Mörön selkään.
Hoidettaessa lehmänhermoinen ruuna seisoo aloillaan, oli se kiinni tai ei. Se on opetettu seisomaan aloillaan, kun riimunnaru on maassa,
mutta oikeasti Mörkö seisoo paikallaan vaikka kokonaan ilman narua, kun sitä vaan käskee. Ruunan jalkojen nostaminen on toisinaan työn ja
tuskan alla ihan vain sen ison koon vuoksi, mutta onneksi Mörkö seisoo hyvin kolmellakin jalalla, joten sitä ei tarvitse olla tukipylväs
parillesadalle kilolle luuta ja lihasta, eikä jalannostosta tarvitse taistella; Jalka nousee pyydettäessä, ja menee alas vasta kun saa luvan.
Korkean hevosen kanssa tulee myös se ongelma, että sen selkään ja päähän pitäisi ylettää, ja mä itse ainakin tarvitsen jakkaran ylettääkseni;
Onneksi Sam on paljon pidempi, eikä sillä ole ongelmia laittaa Mörölle esimerkiksi suitsia. Tosin Mörkö osaa nykyään jo laskea päänsä, jos sitä
varustaa lyhyempi ihminen.
Ratsuna Mörkö on loistava. Ei se erityisen osaava tai sorja ole (norsu posliinikaupassa), mutta se on yritteliäs, luotettava ja kuuliainen.
Puoliveri-isä antaa Mörölle tarpeeksi kevytrakenteisuutta taitaa hieman koulua ja hypätä peräti 80 senttiä lyhyenä ratana; Parhaillaan Mörkö
kuitenkin on maastoratsuna. Oikeasta silmästään sokeutuneeksi Mörkö on varsin rohkea menijä ja luottaa ratsastajaansa täydellisesti, eikä se
aristele epätasaisessa maastossa tai pimeässäkään. Ruuna sopii niin yksinmenijäksi kuin ryhmäratsastukseenkin, koska se on kaikkien kaveri ja
osaa mukautua kaverin tarpeisiin, kuten pysymällä tarpeeksi kaukana tai rohkaisemalla.
Luonne © Nikki
Sukutaulu
oldenburg, rautias, 175cm |
ii. Imperos Zander | iii. Zephys |
iie. Imperos Hayze | ||
ie. Dämonfeuer D PP-MVA, PKK-V | iei. Tahditon | |
iee. Loppusointu | ||
shirenhevonen, punaruunikko, 180cm |
ei. Dwyn | eii. Taranis |
eie. Iseult | ||
ee. Ch Blackthorn's Wilona KTK-II | eei. Landon H | |
eee. Blackthorn's Wendy |
Kilpailukalenteri
Mörkö kilpailee mielenvirkistykseksi niin esteillä, koulussa, kuin maastoesteilläkin. Tämän ruunan kanssa käydään kokeilemassa myös kaikista erikoisimmat kilpailut ja lajit.
Paikka ja aika | Laji | Luokka | Tulos |
Päiväkirja
10. marraskuuta 2021 - Mörkö saapuu Kulmalaan
syyskuu 2020 - Mörkö saapuu Sotamaalaukseen - kirjoittanut entinen omistaja Sonja (Nikki)
Sam täytti pyöreät kolmekymmentä viime viikonloppuna, ja synttärilahjaksi mä olin ostanut sille vihdoin sopivan kokoisen ratsun.
Mä olin ajatellut enemmänkin jo jonkinlaista uraa tehnyttä, vähän vanhempaa hevosta, jonka kanssa Sam voisi puuhata turvallisin mielin;
Se oli hevosmies, mutta pääosin maastakäsin. Ei se ratsastajana ollut ollenkaan niin harjaantunut. Siitä huolimatta mä olin päätynyt ostamaan
kolmivuotiaan shireristeytysruunan, ja odottelin vähän kauhulla sitä saapuvaksi. Suomalaisen shire-emän omistaja Tuire oli vakuutellut, että
Mjölnir oli ihan järkevä tapaus ja sopi vähemmänkin kokeneen käsittelyyn nuoresta iästään huolimatta, mutta mä olin melkein jo varautunut,
että sieltä tulisi 700-kiloinen raivohullu hevosteini.
Keskiviikkona, kun Sam oli töissä, punavalkoinen hevosauto pöristeli Sotamaalauksen pihaan, ja autosta nousi Tuire, jonka kanssa mä olin puhunut
puhelimessa Mjölniristä. Jännitys oli huipussaan, kun nainen laski kuljetussillan ja rupesi pakittamaan hevosta ulos, mutta pilviseen päivään
astuikin komea ruunikko hevosnuori, ja mitä rauhallisimmin mielin. Ruunan karva kiilsi ja sen matalat sukat oli selkeästi pesty ennen kuljetusta.
Huomion kiinnitti kuitenkin sameansininen oikea silmä, josta Tuire oli kertonut jo aiemmin lähettäessään kuvia ruunasta; Mjölnir oli
kiltteydestään ja lempeydestään huolimatta hirmuisen utelias, ja ensitapaaminen siilin kanssa oli päättynyt todella huonosti. Hevoslapsi
oli joutunut eläinlääkärille, ja se oli saanut pitää silmänsä, mutta näkö oli pysyvästi pois. Eipä se ruunaa näyttänyt kuitenkaan haittaavan.
Mjölnirille oli varattu karsina pikkutallista, jossa asui kolme muutakin yksityishevosta, mukaan lukien poninperkele, mutta silti mä päätin
laittaa Mörön nyt hetkellisesti pihattoon seisomaan. Kun mä kuulin punaisen avolavan tutun hurinan, mä siirryin keittiön ikkunaan ja jäin
kyttämään Samia, joka nousi autosta. Jilla hyppäsi alas pelkääjänpaikalta ja paineli suoraan talliin, kun taas Sam heitti repun olalleen ja
lähti kohti taloa. Se kulki pihaton ohi ilme värähtämättä, ja hetken mä luulin, ettei se huomaisi ruunaa ollenkaan, mutta sitten se pysähtyi
(Samin ilme oli muuten paras asia, mitä mä olen koskaan nähnyt), kääntyi liioitellun hitaasti ja katsoi pihatossa seisovaa järkälettä, joka vaan
nyhti ruohontupsuja aidan toiselta puolelta. Vihdoin kanukki taisi tajuta, mitä se katseli, ja paineli hirveää vauhtia talolle.
Se tuli melkein ovesta läpi ja katseli mua hengästyneenä, osoittaen avoimesta ovesta ulos. Ei se raukka saanut mitään edes sanottua.
“Hyvää synttäriä, Sam”, mä vaan hymyilin viattomasti.
Kanukin ilme oli jotain epäuskoisen ja ilahtuneen välimaastosta, kun me seisottiin pihaton vieressä ja katsottiin ruunikkoa jättiä.
Mä maiskuttelin vähän, jolloin Mjölnir nosti päätänsä ja siirtyi sitten verkkaisesti lähemmäs, hamuten suurella turvallaan aidan ylitse,
jos mulla olisi tarjota sille jotain hyvää. Sam uskaltautui vähän rapsuttelemaan Mjölnirin turpaa ja nenäpiitä. “Tää on nyt siis niin kuin
mulle tarkoitettu?” Sam varmisteli vähän ujosti. Mä pyörittelin vaan silmiäni. “Joo, se on niin kuin sun synttärilahja, hölmö.”