Vermilion Black
Vermilion Black "Velmu"
musta suomalainen puoliveriori, 172cm
syntynyt 14.02.2022 Suomessa 6-vuotias
koulutustasona Intermediate I, 130cm

VH22-031-0160

kasvattanut Salvia Salokangas (VRL-15009)
omistaa Salvia Salokangas ♋ (VRL-15009)

30.06.2022 Estevarsojen laatuarvostelu - EV-II (32p.)

KTK-III - Hevosten kantakirjaustilaisuudessa 31.08.2022 pistein 64p.

Ensimmäinen oma tammani Mimmi alkoi jo väläytellä jo hyviä tuloksia kilpailuista, mutta muutamien pienten loukkaantumisten jälkeen päätin antaa tammalle hieman lepoa. Kansainvälisiin kisoihin suuntaisimme vasta, kun tamma olisi elämänsä kunnossa. Mimmin kotitallin pitäjä heitti kuitenkin ilmoille ajatuksen varsasta, jonka kuultuani päätin sen olevan hyvä vaihtoehto. Tottakai ensimmäinen kasvattamani hevonen jäisi itselle ja olinkin pitkään haaveillut kenttähevosesta. Toki koulutuspuolelle tarvitsisin varmasti jeesiä, mutta murehditaan niitä vasta kun Mimmi olisi puskenut varsan pihalle. Armoton orin etsintä alkoi. Metsästin kissojen ja koirien kanssa sopivaa isäehdokasta tulevalle varsalle. Vihdoin kuitenkin löyty menestyksekäs hollannin puoliveriori, joka oli niittänyt mainetta niin este-, kuin kouluratsastuksessakin ja tämähän oli täydellinen valinta tulevan kenttähevosen isäksi. Nyt eläkepäiviään viettävä Sentti-ori lopulta olikin se oikea valinta. Ystävänpäivänä syntyi hyvin vaivalloisesti musta orivarsa. En tiedä odotinko kahdesta ruunikosta ruunikkoa, mutta mustan sain. Ja vieläpä orin. Mimmi oli uuvuksissa varsomisesta, mutta muutaman viikon päästä oli jo normaali oma itsensä. Keppostelevan luonteen myötä varsa sai lempinimekseen Velmu ja virallinenkin nimi valikoitui isän sekä emän kaupunkiteeman mukaan. Vermilion Black siitä tuli. Iso musta ori.

Musta ja tajuttoman komea

Velmu on nimensäkin mukaisesti keppostelija. Osaa kaikki temput jäynäyttääkseen ihmisiä. Mussuttaa tarhakaverien loimet riekaleiksi, osaa rynnätä virtaviivaisesti lähimmälle heinäkasalle niin, että narun päässä roikkuva henkilö syöksyy perässä. Jos karsinan unohtaa laittaa takalukkoon, niin on Velmu yön aikana livahtanut shetlanninponimaisesti rehuvarastoon porkkanasäkille. Varmaan päästäisi kaveritkin matkallaan. Velmu osaa kuitenkin käyttäytyä, se vaan tarvitsee paljon virikkeitä pysyäkseen pois omakeksimistään tempuista. Osaa myös olla yksi iso diiva, varsinkin pään suhteen, jos sille antaa diivailuun mahdollisuuden. Ajoittain jopa dramaattinen ori, jos ei näytä sille missä kaapin paikka on. Ylipäätään kuitenkin kiltti ja lutuinenkin ori, kun oppii tuntemaan ja luottamus vahvistuu.

Ratsastaessa Velmu on näyttävä, joustava ja ajoittain jopa herkkä. Se on perinyt isot, elastiset liikkeet, joiden kanavoiminen erilaisiin tehtäviin voi olla välillä jopa haastavaa. Dramaattisuus näkyy osittain myös ratsastaessa ja liian isot tai napakat avut voivat saada orin hätkähtämään. Tasaisten apujen ylläpito rauhoittaa orin kuitenkin nopeasti. Kunhan Velmu saa takajalat hyvin alleen, niin siitä kuoriutuu kuuliainen ja nöyrä hevonen, jonka kanssa on ilo työskennellä. Erilaiset keski- ja lisätyt askellajit ovat orin bravuuri. Velmu hyppää myös rohkeasti, mutta ei suostu hyppäämään, jos ratsastaja tuo huonoon paikkaan. Isot, matkaavoittavat askellajit ovat eduksi niin este- kuin maastoesteradallakin ja sillä toden teolla voitetaan aikaa. Rohkea myös maastossa, joten kenttäratsastus sopii orille täydellisesti. Se nauttii hyppäämisestä myös maastossa.

© scirlin

Sukutaulu

i. Wincent Venice
Ch, KTK-III, YLA1, KWPN-I, ERJ-II
KWPN, ruunikko, 174cm
ii. Wilbert De Joya
KRJ-I, KRL-II, YLA2
iii. Wattenhall Vegel
KTK-III, KRJ-II, YLA3
iie. Locura De Joya
KTK-III, KRJ-I
ie. Edelie Venice iei. Maraschino Venice
iee. Adella Venice
e. Vappula Miami Glow
KTK-III, ERJ-I, EV-I
FWB, tummanruunikko, 160cm
ei. Vappula Amor Amor
KTK-II, EV-II
eii. Argento Hills
Ch, KTK-II, ERJ-I, YLA2
eie. Pombe CWL
ee. Kastanjan Marbella
KTK-II, EV-II
eei. Caliméro De Rogue Z
KTK-II
eee. Milano Hills
Ch, KTK-II, ERJ-I

Kilpailukalenteri

ERJ-sijoitukset

11.01.2023 Juksula - 130cm - 5/32
15.01.2023 Juksula - 130cm - 4/32
17.01.2023 Juksula - 130cm - 1/32
19.01.2023 Viihdelinna - 130cm - 1/32
20.01.2023 Viihdelinna - 120cm - 3/32
12.02.2023 Lilycove - 120cm - 4/27
13.02.2023 Lilycove - 120cm - 2/27
28.02.2023 Pauwau Showjumpers - 130cm, ERJ-cup - 3/94
03.03.2023 Hiivurin suomenhevoset - 120cm - 2/21
04.03.2023 Hiivurin suomenhevoset - 120cm - 4/21
08.03.2023 Hiivurin suomenhevoset - 120cm - 4/21
10.03.2023 Hiivurin suomenhevoset - 120cm - 1/21
11.03.2023 Hiivurin suomenhevoset - 120cm - 1/21
11.03.2023 Hiivurin suomenhevoset - 120cm - 2/21
12.03.2023 Hiivurin suomenhevoset - 120cm - 4/21
12.03.2023 Hiivurin suomenhevoset - 120cm - 3/21
17.03.2023 Hiivurin suomenhevoset - 120cm - 4/21
18.03.2023 Hiivurin suomenhevoset - 120cm - 2/21
19.03.2023 Hiivurin suomenhevoset - 120cm - 1/21
26.03.2023 Hiivurin suomenhevoset - 120cm - 4/21
26.03.2023 Mäntykatve - 130cm - 3/20
26.03.2023 Mäntykatve - 130cm - 3/20
28.03.2023 Mäntykatve - 130cm - 3/20
29.03.2023 Mäntykatve - 130cm - 3/20
29.03.2023 Mäntykatve - 130cm - 4/20
29.03.2023 Hiivurin suomenhevoset - 120cm - 4/21
12.07.2023 Nessinjärvi - 120cm - 1/31
12.07.2023 Nessinjärvi - 120cm - 5/31
13.07.2023 Nessinjärvi - 130cm - 2/32
16.07.2023 Nessinjärvi - 130cm - 1/32
18.07.2023 Nessinjärvi - 120cm - 1/31
29.07.2023 Nessinjärvi - 130cm - 4/32
20.07.2023 Kontola - 120cm - 5/17

KRJ-sijoitukset

03.08.2023 Moonhigh Warmbloods - Inter I - 3/13
04.08.2023 Moonhigh Warmbloods - Inter I - 1/13
09.08.2023 Moonhigh Warmbloods - Inter I - 2/13
10.08.2023 Moonhigh Warmbloods - Inter I - 2/13

Tapahtumakalenteri

Villit ja jaoksettomat kilpailut sekä tapahtumat.

Paikka ja aika Tapahtuma Luokka Tulos
06.12.2021, Stall Sjöholma Nuorten harjoituskilpailut 80cm 6/7 (8vp.)
17.06.2022, Northen Horses Villit estekilpailut 100cm 12/13
18.06.2022, International Jumping Shows Villit estekilpailut 120cm 19/25 (67.526 s.)
08.07.2022, Brynhild Sommersolverv 2022, kouluosuus Vaativa B 34/59 (62,231%)
09.07.2022, Shelyes Sommersolverv 2022, kouluosuus 110-115cm 7/76 (0vp – 75,12s.)
09.07.2022, Shelyes Sommersolverv 2022, esteosuus 110-115cm 16/77 (0vp – 88,25s.)
23.06.2023, Shelyes Sommersolverv 2023 Prix St. Georges 4/27 (72,621 %)
24.06.2023, Shelyes Sommersolverv 2023 130cm 3/41 (0vp – 81,74s.)

KOMMENTTEJA:
Disa Sund Nuorten hevosten harjoituskilpailuissa: "Mustalla orilla oli kauniisti eteenpäin soljuva laukka, josta se ponnisti kuin jousilla esteiden yli. Varmasti miellyttävä kisakaveri tulevaisuudessa, kun saa lisää rutiinia. Tänään vielä isolla hevosella pientä tasapainon hakemista kaarteissa, joten pari puomia tuli alas."


Sommersolverv 2023
3.sija

Sommersolverv 2023
4.sija

Päiväkirja

16. joulukuuta 2022 - Velmu saapuu Kulmalaan

Kulmala